Kaunista kevättä!
Intouduin pitkästä aikaa tekemään juustokakkua! Etsiskelin kaikenlaisia reseptejä, ja päädyin tekemään niistä oman sovellukseni. Olen yrittänyt viime aikoina leikata hieman hiilareita ruokavaliostani, ihan puhtaasti diabeteksen takia. Verensokeritasot ovat olleet taas niin järkyttävät, että pieni hiilari-detox oli paikallaan. Niinpä proteiinia on pitänyt lisätä paikkaamaan kalorivajetta, ja nämä ihanat pikku kakkuset ovat täydellinen (ja herkullinen!) ravintolisä. Mieluummin syön ihanaa juustokakkusta kuin järsin kanaa ja parsaa yötä päivää ;)
Oikeastaan idea kakkusiin lähti siitä, että minulla oli kaksi Elovena välipalapatukkaa, jotka olivat menneet laukussa murusiksi. En halunnut heittää niitä poiskaan, koska #elovena ja #suomi, plus että ne ovat tosi hyviä ja aika terveellisiä. Tein kekseistä siis juustokakkuni pohjan! Pohjaan siis käy toki mikä tahansa mureneva keksi tai patukka, tässä voi käyttää luovuutta.
Itse tein kakkuset pieniin muffinssivuokiin, jolloin niitä tuli yhteensä 12.
Tässäpä ohje, leivonnan iloa!
xxx
Mustikkajuustokakkuset (12 pientä kakkua)
Pohja
2 Elovena välipalapatukkaa (tai muuta keksiä/patukkaa)
2 rkl Kookosöljyä tai voita (pehmeä huoneenlämpöinen)
Täyte
120 gr Rasvatonta tuorejuustoa
200 gr Rasvatonta kreikkalaista tai turkkilaista jugurttia
25 gr Hunajaa (myös vaahterasiirappi, agave ym käy)
1 Kananmuna
2 tl Vaniljaesanssia
Mustikkakerros
200 gr Mustikoita
1 Sitruunan raastettu kuori + mehu
2 rkl Vettä
Ohjeet
- Lämmitä uuni 175 asteeseen.
- Murustele keksit kulhoon. Sekoita sormin mukaan kookosöljy / voi, kunnes seos on sekoittunut kunnolla.
- Sekoita kaikki täytteen ainekset kulhossa sähkövatkaimella, kunnes seos on kuohkeaa.
- Painele pohjan murutaikina muffinssivuokien pohjalle.
- lusikoi täyte tasaisesti pohjien päälle.
- Paista 175 asteessa n. 25 minuuttia. Täyte voi pois ottaessa olla vielä hieman "tytisevä".
- Jäähdytä kakkuset hyvin. Laita sitten jääkaappiin jäähtymään lisää.
- Tee tällä välin mustikkahillo.
- Laita kaikki ainekset pieneen kattilaan, ja anna kiehua n. 10 minuuttia, kunnes mustikat alkavat hajota. Huom! Tein itse hillon pakastemustikoista, jolloin niiden keittäminen kesti melkein tupla-ajan.
- Anna mustikkahillon jäähtyä hieman, ja lusikoi kakkujen päälle.
- Jäähdytä vielä hetken, tai syö heti! Kakkuset ovat parhaimmillaan saatuaan chillata muutaman tunnin jääkaapissa.
Ravintoarvot (12 annosta)
Kalorit 77 kcal
Rasva 2 gr
Hiilihydraatit 7 gr (joista sokeria 4 gr)
Proteiini 4 gr